Nuhanunnu.

Do diih, vihdoin alettu päästä sisälle Bloggeriin. Huh huh, olipa muuten bannerin tekeminen työn ja tuskan takana!... - Ei niinkään se itse banneri vaan, että mahtuu tuohon pohjalle. Ja vielä keskelle. Ja ilman, että yksi kuva puuttuu tai puolet siitä :D
Meinasi mennä hermot, mutta sairaslomalaisella on aika turailla ja OPISKELLA kuinka banneri tungetaan sopivaksi ruutuun. Ei ihan vanha kunnon leikkaa-liimaa-systeemi toiminut tässä ;)

Aamukahveet juotu jo muutama tunti sitten, mutta aika menee sohvalla maatessa. Tympii jo. Ei ole oikein mitään katseltavaa eikä sen puoleen jaksakaan tehdä mitään. Ei edes nukuta, plaah! Ulkona vielä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta! Satas perhana vettä, niin ei harmittaisi yhtään.
Mitä MÄ siis oikein teen? Vanhat dvd:t muistaa liian hyvin ulkoa, niin ei jaksa alkaa käymään läpi. Löytyisiköhän YouTubesta joku hyvä leffa? Täytyykin alkaa kaivella. Spotifynkin latasin, mutta sekin tympäsee jo. Kiukuttaa.

Treenaamaan ei pääse, mikä harmittaa mielettömästi. Into olisi päällä, mutta kauanko?:D Koti-ikäväkin vaivaa heti, kun liikaa aikaa ajatella yksinään. Tai toki Elliot ottaa fiksuna osaa mietintään. Ihan selvästi eilen pakkasi jo passin&hammasharjan ja oli lähdössä Suomeen. Piti napata sininen matkalaukku jo pois tassuista ja pyytää vähän chillaamaan. Ei vielä, ei vielä ;)

Tässä sohvalla maatessani on kuitenkin ollut taas ilmeisen liikaa aikaa miettiä asioita. Tulen aina ahdistuneeksi jos mietin liikaa. Päätökset ja niiden tekemättä jättäminen/siirtäminen myllertävät möykkynä rinnassani, puristaen, polttaen, vaatien ja huutaen tekemään päätöstä johonkin suuntaan. 


Hiljalleen olen alkanut ymmärtämään, että jokaisella meillä on elämä omissa käsissään. Jokainen päivä, jokainen tunti, jokainen minuutti ja jokainen sekunti on tarjottu mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa. Tätä hoen aina puhelimessa rakkaalle ystävälleni. Miksen sitten itse sisäistä sitä?
Helppoja sanoja, kliseisiäkin, mutta täysin totta. Helpompi sanoa/kirjoittaa kuin laittaa käytäntöön/täytäntöön. Miksi?
Jos tämän hetkinen tilanne ei miellytä, miksi tyytyä siihen? Jos jostain syystä on paha olla, tulee pohtia mistä se johtuu ja tehdä muutokset. 
Taas niin helppoa sanoa, mutta toteuttaminen tökkii. Miksi ihmisluonto siis koettaa vain tyytyä rooliinsa eikä ole helppoa tarttua toimeen, ottaa elämän ohjat omiin käsiin? Muita on aina helpompi ohjeistaa kuin itseään. 

Nämä edellä mainitut asiat vaativat yksinkertaistettuna vain yhden päätöksen. Ihmisluonto on kuitenkin sellainen, että yksinkertaiset asiat on "kivaa" monimutkaistaa seuraavilla sanoilla: mutku, entäku, mitäjos, entäjos ja oma suosikkini SITTEN,KUN. Tuttua? Minulle ainakin. Mukava sana, joka käy moneen tilanteeseen, varsinkin asioiden siirtämiseen kaukaisuuteen. " Sitten, kun olen siellä ---, teen niin. Sitten, kun saan hoidettua sen ---- teen niin. Ja plaaplaaplaa. Vanha virsi kaunis. Loppuun kulutettu tosin.
Turvaaminen nykyhetkeen tai menneisyyteen on kuin pitkä askel taakse päin sen sijaan, että loikkaisi hypyn eteen päin. Jos mitään ei muuta, ei voi olettaa asioiden muuttuvan itsestään. 

Entä jos kääntäisin kelkan 360 astetta, ottaisin elämäni omiin käsiin, lopettaisin jossittelemisen? Lakkaisin turvaamasta nykyiseen perustellen miten hyvin tässä hankkii? Siirtäisin katseen kaukaisuuteen, kohti tulevaa? Nii-in, mitäs sitten: muuttuisiko mikään, ahdistaisiko, lähtisikö elämä rullaamaan eteen päin omalla painollaan? 
Paljon, paljon kysymyksiä vailla vastauksia. 
Miksi minun toisaalta pitäisi osata niihin kaikkiin jo etukäteen? Jos vain uskoisin, että kaikki, kaikki järjestyy. Rahaa riittää tavalla tai toisella, osaisi vain suhteuttaa mitä ostaa ja mitä oikeasti tarvitsee. Töitä saa, kunhan jaksaa hakea ja ei olisi liian nirso. Koulu/opiskelu? Sepä se. Suuntaa kyllä on mitä voisin opiskella, mutta joku siinäkin potkii vastaan. Pitkä opiskeluaika ja ehkä siinä tilanteessa on realistista miettiä sitä taloudellistakin puolta. Opintotuella ei paljoa juhlita.

Joka tapauksessa muutoshan lähtee siitä, että tekisin sen päätöksen: tässä ja nyt, en huomenna enkä ensi viikolla vaan HETI. Muuttaisin asioita ja asennoituisin tulevaan muutokseen. Positiivisin mieli. Odottaen. En sekavin mielin enkä "peläten". Uskoisin parempaan.

Toinen perisyntini on valittaminen siitä, miksi minun täytyy olla toisessa maassa. 
Bobby Jeanin sanoja lainaten: "valittaminen ei ole sallittua jos asian eteen ei tee mitään. Valittaminen ei ole sallittua jos tyytyy nykyiseen. Valittaminen asioista, joille voisi helposti tehdä jotain, muttei viitsi/uskalla/ilkeä tms. on silkkaa typeryyttä. Näin kirjoitettuna kuulostaa aika järkevältä omaan korvaan, eikö?". Viisas ideologia, missä on sanomaa.

Järki. Mitä se on? Aina kehotetaan ajattelemaan järjellä tai kuuntelemaan omatuntoaan. Nooh,  järjellä ajateltuna omalla kohdalla menisi juuri nyt näin: työ antaa vähemmän kuin ottaa enkä usko muutoksia olevan luvassa tällä alalla. Päin vastoin, toisessa paikkaa työ ottaisi vieläkin suuremman osan.
Mitä teen, mitä sanoo järki? Lähde pois. (ja lähdenkin jos Ranskan reissua ei tule). Jos haluaa lisää käyttää järkeä niin: kuinka monta vuotta elämästä haluaa tuhlata sille, ettei ole tyytyväinen? Kuinka monta tuntia viettää väsyneenä töiden jälkeen  (jep, tällä alalla väsyy aika helposti), kuinka monta tuntia työ lohkaisee ns. omasta-ajasta ( paljon, mitä se oma-aika oikeastaan onkaan? mille se tuntuu, kun ei tarvitse kelloa vahdata koko aikaa tai yöllä töistä kotiin tullessa miettiä montako tuntia ehtii nukkumaan ennen herätyskellon soittoa)? Jälleen kerran järki antaa vastauksen. Lähde pois. Äkkiä.
Mitä sanoo omatunto? Koeta sinnitellä, älä anna periksi. Pitää jaksaa, jaksavathan muutkin, saat rahaa.
Hassua, miten ristiriidassa tai oikeastaan sotatilassa nuo kaksi perimmäistä olemusta ovat. Kumpiko alkaa kallistua voiton puolelle? Järki.