Haras du Plessis

Sisääntulo Haras du Plessikseen!

...On se paikka, jonne me Jokerin kanssa mennään "talvehtimaan". Grosbois jäi taka-alalle, kun Torbjörn puhui ystävänsä Jacky Bethouartin kanssa, joka toimii treenarina tällä tilalla. Jacky on ystävällisesti luvannut auttaa minua kaikessa tarvittavassa, joten päätimme mennä Haras du Plessikseen.
Tila sijaitsee Chamantissa, noin 50km Pariisista pohjoiseen. Pariisin suurin lentokenttä Charles du Gaulle on 15min matkan päässä tilasta, joten tervetuloa jos minulla on majoitusmahdollisuutta/autoa käytettävissä!

Tilalla on myös ruotsalaisvalmentaja Robert Bergin hevosia sekä käsittääkseni myös suomalaistyttö töissä ruotsalaisella Sofia Aronssonilla! Olisipa niin kiva jos tosiaan näin on -pääsee edes välillä puhumaan omaa kieltä. Netistä minulla ei ole tietoa onko ostettavissa prepaid-nettiä niin kuin minulla täällä on, joten voi olla Facessa&Blogissa notkumiset vähissä :S 
Koetan kuitenkin välillä päästä tekemään tilannekatsausta tänne :)

Puhelimista sen verran, että molempia luureja käytän enkä usko ottavani ranskalaista sim-korttia. Ensisijaisesti kuitenkin käytetään sitten sitä Suomen numeroa, koska tuohon ruotsalaiseen pitää ladata puheaikaa ja ei onnistu ilman nettiä. Lähinnä se on Tobbea varten :)

Pomo oli tosiaan sitä mieltä, että hevonen lähtisi edeltä ja minä lentäisin perässä. En kuitenkaan suostunut tähän, mukavampi mennä ruunan kanssa yhdessä ja nähdä samalla matkan varrelta paikkoja. Ehkä pystyn olla avuksi Ari-kuskille, joka meidät lähtee viemään. Jänskättää välillä jo ihan mielettömästi...

Tässä netistä bongaamiani kuvia paikasta. Enjoy!

Yksi talleista, jos olen oikein ymmärtänyt.

Pihatie.

Gotta get up and try!

Yksi unelma alkaa olla käsien ulottuvilla, mutta vielä paljon ehtii tapahtua ennen kuin ollaan Pariisin kupeessa viettämässä talvea Jokerin kanssa. A-P-U-V-A! :D
Näillä näkymin ruunalla on startti edessä jo 13.12 Vincennesissä, joten kohti Ranskaa lähdetään reilun parin viikon päästä. Tai Jokeri lähtee kuulemma autolla edeltä ja minä lennän perässä, pomo betalar.
Joko saa sanoa, että JÄNNITTÄÄ?! Välillä meinaa jännitys tai puolipaniikki ottaa vallan, kun käy liiaksi miettimään mitenhän siellä selviää, ymmärtää kieltä tai ylipäätään miten löytää minnekin ja miten osaa lämmittää hevosen oikeaan aikaan (ja missä)... saati saada sen starttiviivalla asti. Lähtöjen välit ovat Ranskassa käsittääkseni pitemmät kuin Ruotsissa/Suomessa ja kengitysinfo on pitänyt tehdä jo ilmoittamisen yhteydessä, joten sitä ei tarvitse miettiä. Muistaa vain riisua ne kengät pois ja huolehtia, että on kavioissa pintaa, millä laskea paljasjaloin. Kääk.

Muuten ei ihmeitä. Lenkkeilty, vähän punttia nosteltu. Ajatukset lähinnä keskittynyt sinne Ranskaan aika tiiviisti. Mitähän kaikkea sitä itselleen pakkaisi mukaan...

Pikkuinen Elliot lähtee puolentoista viikon päästä Suomeen hoitoon. Vähänkö tulee ikävä, meinaa olla kriisi jo nyt <3

Paluu arkeen.

Paluu arkeen on tapahtunut. Ihanaa päästä normaaliin arkeen! Heräsin jo neljän aikoihin kyttäämään kelloa: "milloin, milloin, milloin?". Lopulta viiden jälkeen annoin periksi, noustiin Elliotin kanssa pienelle aamukävelylle ja sen jälkeen oli aikaa juoda aamukahvit rauhassa ilman turhia hötköilyä. Se on kuulkaas parhautta aamuissa, kun saa ottaa rauhassa eikä tarvitse pää kolmantena jalkana juosta joka puolelle etsien housuja, hattua, hanskoja - nooh, milloin mitäkin :D (useimmiten noina touhotus/häslä-aamuina unohdan eväät pöydälle ja lunchilla huomaan karun totuuden...)

Vaan täytyy kyllä todeta, ettei aamuheräämiset ole enää niin suuri ongelma kuin edellisessä työpaikassa. Oli aika karua nousta yleensä viimeistään viideltä ylös, kesäaamuina neljältä ja painaa siitä täysi päivä pitkälle iltapäivään... tuntuu nyt miettiessä ihan käsittämättömältä miten on edes jaksanut sitä rallia?! 
Ja raveissa olin valehtelematta 2-4krt/vkossa, mikä tarkoittaa ravipäivinä 4-6h yöunia -jos niitäkään... ja silti sitä jaksoi jotenkin. Miten? Tahdon voimalla, sisulla..  
Paljon se antoi, mutta paljon se myös otti. 
Oon tainnu oikeastaan tulla mukavuudenhaluiseksi nykyisen työpaikan myötä (lue:laiskaksi) :D

Ranskan reissulle näytetään edelleen plussaa. Saattaa toinenkin hevonen lähteä mukaan :) En pistäisi vastaan yhtään, menisi päivät varmasti nopeammin kahden kanssa touhutessa kuin yhden. Hmm, mitähän se hevosauton kuski sitten tuumaa, kun näkee minun ja hevosten tavaramäärän? Edellisellä turneella kuski oli kauhuissaan ja jouduin osan tavaroista jättämään pois... mutta kaikkeenhan pitää varautua, pitäähän?;)

Outo viikko tämäkin -ei raveja taaskaan. Tuntuu samalla oudolle ja samalla hyvälle? Kääk, tähän lunkkiin fiilikseen ei saisi liiaksi tottua tai patonkimaassa tulee kriisi.

Pakoa, Täydellisiä naisia ja 7th heavenia...

Kulunut viikko on mennyt pääpiirteittäin sohvalle maaten. Kaikki sarjat on katsottu, mitä ei aivan ulkoa muistanut, leffoja katseltu ja nukuttu. Mielenkiintoinen elämä :D
Oikeastaan on ollut mukavaa viettää aikaa kotona Elliotin kanssa. Kipeänä ei toki ole kiva olla, mutta on ehtinyt miettimään asioita, mitkä normaalisti vain ohittaa ja siirtää odottamaan vuoroaan.

Ranskan reissu todennäköisesti toteutuu. Tarkoitus olisi lähteä joulukuun alussa ja olla pari kuukautta, riippuen miten hevonen pärjää sekä miten startteja löytyy. Ranskassa on meneillään Winter Meeting, joten paljon porukkaa ulkomailta hevosten kanssa. Tuttavapiiri laajenisi entuudestaan ja kenties näkisin taas Hollannin tai Italian tuttavia :) 
Kaikista upeinta olisi nähdä Prix De Amerique (yksi arvostetuimmista ravikilpailuista), joka kilpaillaan tammikuun lopussa. Puhumattakaan millainen etuoikeus olisi saada asua hetki Pariisin kupeessa: nähdä Eiffel, Louvre, Riemukaari sekä monet, monet muut Ranskan kohokohdat. Unohtamattakaan heidän kulttuuriaan! (moni on mainostanut automaateista saatavaa Cafe Lattea :D) 
Vitsit, pidetään kovasti peukkuja, että hevonen kestää kuitenkin neljällä jalalla ja terveenä, niin transpoint pääsee lähtemään!
Oma stressinsä se onkin sitten pakata kaikki tavarat mukaan -niin hevoselle kuin itselleenkin. Elliot lähtisi Jarin mukana jo reilun parin viikon päästä Suomeen jos minun matka toteutuu.
Kääk, mitenhän ikävä tuleekaan Elliotia, kun aika tiivistä yhteiselämää ollaan vietetty huhtikuusta alkaen :O

Dream On.

Unelma. Onnellisuus. Tavoitteellisuus. Elä!!

Päivän teema tulikin esille edellisessä.  
Moni kuittaa unelmat olankohautuksella todeten niiden olevan puppua ja ajanhaaskausta. Vähintään yhtä monelle unelmointi on yhtä tärkeää kuin hengittäminen. 
Tietyn tyyppisten ihmisten mielestä unelmat ovat mielikuvituksen tuotosta vailla realismia, säälittävien/heikkojen ihmisten päässä luotu pakohetki todellisuudesta. VÄÄRIN!

Unelmat, mitä ne sitten ovat? Jokaisella meillä on varmasti omat unelmansa: joku unelmoi hienosta ammatista tai vapaasta viikonlopusta, toinen uudesta omakotitalosta ja kolmas, joku yksinäinen, kaipaisi vain rinnalleen seuraa.
Mietitäänpäs pikku-lapsia, jotka ovat unelmoinnin mestareita eivätkä pelkää sanoa niitä ääneen. He haaveilevat jonkun tavaran saamisesta, synttärijuhlista, satuolennoista... aivan kaikesta, vain mielikuvitus on rajana!
Toisilla unelmointi tulee tiensä päähän jo varhaisessa vaiheessa, jotkut taas osaavat (saavat?) jatkaa unelmointia läpi elämänsä. 
Unelmien suurin tappaja on yhteiskunta. Eletään asetettujen sääntöjen mukaan niin töissä, koulussa kuin kotonakin, että jossakin vaiheessa huomataan olevamme vain pieni pala kokonaisuutta jota muut pyörittävät. Masentavaa!

Unelmointi tarvitaan. Se auttaa meitä menemään kohti tavoitteitamme. Ilman unelmia elämästä tulee tyhjänpäiväistä, harmaata arkea. Unelman kuuluu olla tavoite (toki tietyissä realismin määrissä). 

Unelmia ei tarvitse hävetä. 


Onnellisuus.

Oletko onnellinen? Mitä tähän vastataan... Öö, kyyyllä? Ylipäätään on olemassa sanaton sopimus, ettei kysymykseen juurikaan voi antaa kielteistä vastausta. Keinohymy siis kasvoille ja vakuuttelemaan miten onnelisia sitä ollaan ;)

Onnellisuutta ei voi väkisin tavoitella, mutta voiko sen saavuttaakseen tehdä töitä? Lipuuko onnellisuuden tila kaueammas jos sitä kohti kurkottaa? Tulisiko vain odottaa, kunnes onni meidän ovelle kolkuttaa?

* Kreikkalaisen filosofin Aristotelen mukaan onnellisuus on päämäärä ja sitä ilman ei ole hyveellisyyttä. (Hyveellisyys = Ihmisen täysien kykyjen mukaan eläminen/toimiminen).

* Tal Ben-Shahar määrittelee onnellisuuden yleisenä mielihyvän ja merkityksen kokemuksena.

* Jaakko Muhosen mielestä onni ja onnellisuus ovat eri asioita. Onni on tilapäinen tyytyväisyyden tunne, joka syntyy jonkun tavoitteen saavuttamisesta. Onnellisuus on pysyvä eheä oleminen ja elämän asenne, se on onnea ilman erityistä syytä.

Voisiko tosiaan olla niin, että onnellisuus on kiinni asenteesta? Sitä jään miettimään.


Tavoitteellisuus.

Tavoitteet ovat tärkeitä. Ilman niitä(kin) ihminen on kuin vene ilman airoja. Ne saavat meidän ponnistelemaan pitkäjänteisesti kohti päämääriämme. 
Tavoitteita on hyvä asettaa matkan varrelle kuin merkkipaaluiksi. Ne ovat mitä parhaimpia työkaluja matkalla päämäärään.
Otetaan esimerkkinä vaikka maratonin juokseminen, mihin kukaan ei sohvalla makaamalla kykene. Laitetaan tavoitteeksi käydä päivittäin pienellä lenkillä, hiljalleen juoksemassa joka toinen päivä ja lopulta tavoitteena on puolen tunnin juokseminen ilman hengähdystaukoja. Siitä se sitten lähtee! :) Tavoite on oikein käytettynä hyvä apuväline, kunhan opettelemaan käyttämään sitä. (tällä tarkoitan selkeiden tavoitteiden rajaamista)

Nuhanunnu.

Do diih, vihdoin alettu päästä sisälle Bloggeriin. Huh huh, olipa muuten bannerin tekeminen työn ja tuskan takana!... - Ei niinkään se itse banneri vaan, että mahtuu tuohon pohjalle. Ja vielä keskelle. Ja ilman, että yksi kuva puuttuu tai puolet siitä :D
Meinasi mennä hermot, mutta sairaslomalaisella on aika turailla ja OPISKELLA kuinka banneri tungetaan sopivaksi ruutuun. Ei ihan vanha kunnon leikkaa-liimaa-systeemi toiminut tässä ;)

Aamukahveet juotu jo muutama tunti sitten, mutta aika menee sohvalla maatessa. Tympii jo. Ei ole oikein mitään katseltavaa eikä sen puoleen jaksakaan tehdä mitään. Ei edes nukuta, plaah! Ulkona vielä paistaa aurinko pilvettömältä taivaalta! Satas perhana vettä, niin ei harmittaisi yhtään.
Mitä MÄ siis oikein teen? Vanhat dvd:t muistaa liian hyvin ulkoa, niin ei jaksa alkaa käymään läpi. Löytyisiköhän YouTubesta joku hyvä leffa? Täytyykin alkaa kaivella. Spotifynkin latasin, mutta sekin tympäsee jo. Kiukuttaa.

Treenaamaan ei pääse, mikä harmittaa mielettömästi. Into olisi päällä, mutta kauanko?:D Koti-ikäväkin vaivaa heti, kun liikaa aikaa ajatella yksinään. Tai toki Elliot ottaa fiksuna osaa mietintään. Ihan selvästi eilen pakkasi jo passin&hammasharjan ja oli lähdössä Suomeen. Piti napata sininen matkalaukku jo pois tassuista ja pyytää vähän chillaamaan. Ei vielä, ei vielä ;)

Tässä sohvalla maatessani on kuitenkin ollut taas ilmeisen liikaa aikaa miettiä asioita. Tulen aina ahdistuneeksi jos mietin liikaa. Päätökset ja niiden tekemättä jättäminen/siirtäminen myllertävät möykkynä rinnassani, puristaen, polttaen, vaatien ja huutaen tekemään päätöstä johonkin suuntaan. 


Hiljalleen olen alkanut ymmärtämään, että jokaisella meillä on elämä omissa käsissään. Jokainen päivä, jokainen tunti, jokainen minuutti ja jokainen sekunti on tarjottu mahdollisuus muuttaa elämän suuntaa. Tätä hoen aina puhelimessa rakkaalle ystävälleni. Miksen sitten itse sisäistä sitä?
Helppoja sanoja, kliseisiäkin, mutta täysin totta. Helpompi sanoa/kirjoittaa kuin laittaa käytäntöön/täytäntöön. Miksi?
Jos tämän hetkinen tilanne ei miellytä, miksi tyytyä siihen? Jos jostain syystä on paha olla, tulee pohtia mistä se johtuu ja tehdä muutokset. 
Taas niin helppoa sanoa, mutta toteuttaminen tökkii. Miksi ihmisluonto siis koettaa vain tyytyä rooliinsa eikä ole helppoa tarttua toimeen, ottaa elämän ohjat omiin käsiin? Muita on aina helpompi ohjeistaa kuin itseään. 

Nämä edellä mainitut asiat vaativat yksinkertaistettuna vain yhden päätöksen. Ihmisluonto on kuitenkin sellainen, että yksinkertaiset asiat on "kivaa" monimutkaistaa seuraavilla sanoilla: mutku, entäku, mitäjos, entäjos ja oma suosikkini SITTEN,KUN. Tuttua? Minulle ainakin. Mukava sana, joka käy moneen tilanteeseen, varsinkin asioiden siirtämiseen kaukaisuuteen. " Sitten, kun olen siellä ---, teen niin. Sitten, kun saan hoidettua sen ---- teen niin. Ja plaaplaaplaa. Vanha virsi kaunis. Loppuun kulutettu tosin.
Turvaaminen nykyhetkeen tai menneisyyteen on kuin pitkä askel taakse päin sen sijaan, että loikkaisi hypyn eteen päin. Jos mitään ei muuta, ei voi olettaa asioiden muuttuvan itsestään. 

Entä jos kääntäisin kelkan 360 astetta, ottaisin elämäni omiin käsiin, lopettaisin jossittelemisen? Lakkaisin turvaamasta nykyiseen perustellen miten hyvin tässä hankkii? Siirtäisin katseen kaukaisuuteen, kohti tulevaa? Nii-in, mitäs sitten: muuttuisiko mikään, ahdistaisiko, lähtisikö elämä rullaamaan eteen päin omalla painollaan? 
Paljon, paljon kysymyksiä vailla vastauksia. 
Miksi minun toisaalta pitäisi osata niihin kaikkiin jo etukäteen? Jos vain uskoisin, että kaikki, kaikki järjestyy. Rahaa riittää tavalla tai toisella, osaisi vain suhteuttaa mitä ostaa ja mitä oikeasti tarvitsee. Töitä saa, kunhan jaksaa hakea ja ei olisi liian nirso. Koulu/opiskelu? Sepä se. Suuntaa kyllä on mitä voisin opiskella, mutta joku siinäkin potkii vastaan. Pitkä opiskeluaika ja ehkä siinä tilanteessa on realistista miettiä sitä taloudellistakin puolta. Opintotuella ei paljoa juhlita.

Joka tapauksessa muutoshan lähtee siitä, että tekisin sen päätöksen: tässä ja nyt, en huomenna enkä ensi viikolla vaan HETI. Muuttaisin asioita ja asennoituisin tulevaan muutokseen. Positiivisin mieli. Odottaen. En sekavin mielin enkä "peläten". Uskoisin parempaan.

Toinen perisyntini on valittaminen siitä, miksi minun täytyy olla toisessa maassa. 
Bobby Jeanin sanoja lainaten: "valittaminen ei ole sallittua jos asian eteen ei tee mitään. Valittaminen ei ole sallittua jos tyytyy nykyiseen. Valittaminen asioista, joille voisi helposti tehdä jotain, muttei viitsi/uskalla/ilkeä tms. on silkkaa typeryyttä. Näin kirjoitettuna kuulostaa aika järkevältä omaan korvaan, eikö?". Viisas ideologia, missä on sanomaa.

Järki. Mitä se on? Aina kehotetaan ajattelemaan järjellä tai kuuntelemaan omatuntoaan. Nooh,  järjellä ajateltuna omalla kohdalla menisi juuri nyt näin: työ antaa vähemmän kuin ottaa enkä usko muutoksia olevan luvassa tällä alalla. Päin vastoin, toisessa paikkaa työ ottaisi vieläkin suuremman osan.
Mitä teen, mitä sanoo järki? Lähde pois. (ja lähdenkin jos Ranskan reissua ei tule). Jos haluaa lisää käyttää järkeä niin: kuinka monta vuotta elämästä haluaa tuhlata sille, ettei ole tyytyväinen? Kuinka monta tuntia viettää väsyneenä töiden jälkeen  (jep, tällä alalla väsyy aika helposti), kuinka monta tuntia työ lohkaisee ns. omasta-ajasta ( paljon, mitä se oma-aika oikeastaan onkaan? mille se tuntuu, kun ei tarvitse kelloa vahdata koko aikaa tai yöllä töistä kotiin tullessa miettiä montako tuntia ehtii nukkumaan ennen herätyskellon soittoa)? Jälleen kerran järki antaa vastauksen. Lähde pois. Äkkiä.
Mitä sanoo omatunto? Koeta sinnitellä, älä anna periksi. Pitää jaksaa, jaksavathan muutkin, saat rahaa.
Hassua, miten ristiriidassa tai oikeastaan sotatilassa nuo kaksi perimmäistä olemusta ovat. Kumpiko alkaa kallistua voiton puolelle? Järki.

Voi pojat, johan tuntui vaikealta käyttää blogspotia. Vuodatus on naurettavan simppeli tähän verrattuna, kenties yksinkertaisuus sopii minullekin paremmin - tämän blogin kanssa meinaa mennä aivan sähläämiseksi. Liikaa mahdollisuuksia pohjan muokkaamiseen jne. Nooh, hiljaa hyvä tulee. Pystyyhän tätä jälkeen päinkin alkaa mukauttamaan, mikäli sille alkaa tuntumaan :)

Blogin otsikko "what are you willing to do" on lause, joka on pyörinyt viime aikoina paljon mielessäni. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kysymys on siitä mistä olisit valmis luopumaan saadaksesi haluamasi? Elämä on täynnä valintoja, pieniä ja suuria. Sen olen alkanut viime kuukausien aikana ymmärtämään:

* Haluanko enää olla täällä Ruotsissa vai olisiko aika palata kotiin?
* Ostanko joka päivä jotain hyvää, mikä saa hetkellisen onnellisuuden tunteen? ( tunnesyöppö, vitsit mikä termi! )
* Haluanko koettaa pysyä nykyisissä mitoissani vai pienentyä tai koettaa muokata kehoa lihaksia kasvattamalla sinne ja tänne?
* Mitä teen, kun ja jos lopetan työt täällä?
* Riittääkö raha jos lopetan työt täällä?
* Käynkö töiden jälkeen lenkillä vai en? (okei, tämä nyt on kysymys helpoimmasta päästä, mutta siitä saa toisinaan väännettyä isonkin kriisin/stressin )

Jos mietitään syvällisemmin, niin voidaan alkaa uskomaan kaikilla päätöksillä olevan oma merkityksensä. Tälla tarkoitan lähinnä sitä, että jos olet valmis luopumaan jostain, niin saat tilalle jotain. Onko se sitten parempaa vai huonompaa -sitä ei pysty etukäteen kukaan kertomaan. Vai onko kyse siitä kuinka asiat ottaa, asennoituminen ratkaisee? Onko aika alkaa toimia jos päivittäin  joku tökkii? Kas, siinäpä pulma.
Onko entisestä luopuminen periksi antamista  vai askel kohti tulevaisuutta, parempaa huomista?
Näitä asioita miettimällä saa loistavasti ajan kulumaan ilman ongelmia. Voin luvata :)

Kuitenkin koin syyskuun lopussa jonkin asteisen heräämisen "treenaamiseen" ja oman kehon hyvinvointii. Kaupasta karkkipatukkaa kädessä kantaen jäin pohtimaan ( ensimmäistä kertaa muuten) miksi tästä sokerimöykystä tulee niin onnelliseksi? Onko patukan tuoma onnellisuus aitoa vai harhaanjohtava mielikuva hetkellisestä hyvänolon-tunteesta?
Asiaa miettiessä kallistuin jälkimmäisen puoleen. Ahdistuessa tulee aina tarve saada jotain hyvää suuhun: herkkumasu ei koskaan ole niin täysi, ettei sinne pientä palaa namia mahtuisi. Tai pientä palaa kakkua. Tai leivosta. Tai vaikka sipsejä. Jotain hvyää kuitenkin, mielellään hirvittävän suurilla kaloreilla varustettua herkkua, mitä alkaa sitten tehdä mieli enemmän ja enemmän. Tuttua?
Myös itsensä palkitsemiseen kuuluu herkun ostaminen. Havahduin myös tähän ajattelumalliin muutama viikko sitten lauantai työvuoroa tehdessäni, eli " kun olen tehnyt sitä sun tätä, niin voin käydä ostamassa kaupasta iiiison pussin karkkia". Hetkinen, siis minkä ihmeen takia minun silloin pitäisi saada mennä ostamaan karkkia? Minkä takia olen tehnyt herkuista ns. kielletyn asian, joita saan syydä vain hyvällä tekosyyllä ( joita olen kyllä mestari keksimään".
Siis koko ajattelutapahan on aivan pielessä. Syyskuun lopussa päätin vähentää herkkujen syöntiä hiljalleen, kerran viikkoon tms. Onnistuin hyvin, mutta huomasin miten koukuttavia herkut ovat, kun ns. herkkupäivän jälkeinen päivähän on täyttä tuskaa! Sen yli päästyä ei ole ongelmaa. Aloin karsia sokereita vielä enemmän pois ja karkintuskan kohdatessa miettiä "miksi minä haluan syödä karkkia, miksi olen niin pakkomielteinen?"

Näitä kysymyksiä mietin vieläkin karkinhimon kohdatessa, mutta suunta on oikea. Kaupassa herkku- & karkkihyllyjen ohi pääsee jo suhtkoht helposti. Kerran viikossa kuitenkin annan itselleni luvan syödä karkkia -jos mieli tekee.

Muutenkin olen tehnyt parin kuukauden ruokaseurannan omista ruokailutottumuksista. Arvatkaa mitä selvisi? Syön aivan liian VÄHÄN!  Oikeasti. Arkena kalorien saaminen jäi tyyliin 1200-1500! Aloin panostamaan enemmän ruuan laatuun ja määrään, eikä oikeastaan ole niin paljoa herkkuja tehnyt mieli eli keho pyrki makeanhimolla korjaamaan viikottaista kaloripuutetta!

                                                                                                                                                                          

Tilasin Jenkeistä kunnollisia proteeinipatukoita+proteiinijauhetta, missä ei ole turhia sokereita sekoiteltu joukkoihin - ja kas kummaa, ruokaa tulee syötyä enemmän ja silti on senttejä lähtenyt. Wohou!

Innostuin myös pitkästä aikaa alkaa nostelemaan painoja silmällä pitäen ensi kesän rantakuntoa ;)

Äh, oikeasti selkä sekä kädet alkoivat kipuilemaan niin pahasti työpäivien jälkeen, että koin sen johtuvan voiman puutteesta. Oikeassa olin. Joka tapauksessa treenaminen on innostanut niin paljon, että jouduin ostamaan raskaammat painot sekä perehtyä lihasten treenaamiseen syvällisemmin. Ihan mielenkiintoista infoa tullut esiin :)