Hassu muisto jäi mieleen Eetun pentuajoilta, kun poika ensimmäistä kertaa päästi suustaan äänen "väh, väh!" ja pelkäsi itse ääntään :D Myöhemmin "väh, väh!" muuttui "auuuuu!"-kiekaisuksi, joka toimi herätyskellona Niittytiellä.
Luonteeltaan nuori herra oli tyypillinen kultainennoutaja: ihmisen ystävä, sosiaalinen ja aina tervehtimässä kaikkia häntä heiluen - niin kaksi- kuin nelijalkaisia. Unohtamattakaan päättymätöntä ruokahalua!
Veikkaisinpa äidin tutustuneen paremmin Eetun ansiosta kylällä moniin ihmisiin, kun toinen on jytkäyttänyt pyllyn maahan ja jäänyt odottamaan omia tuttujaan tai edes niitä, jotka ovat kaukaa häntä katsoneet liian pitkään ;)
Eetun ollessa puoli vuotta, sai hän veljekseen polskipojan eli Remun. Pojista tuli hyvät kaverit heti alkuun: Eetu-parka yritti välillä rauhoittua ja mennä sohvalle lepäämään, niin vintiö-Remu syöksyi sohvan alle, mistä veti Eetua hännästä tai tassusta. Rauha oli hetkeksi talosta mennyt, kun kaksi junioria pisti menemään tanner tömisten.
Eetun ruokahalun ja -maun laajudesta kertonee parhaiten teininä syöty talikynttilä, herätyskellon viisarit, piparkakkutalo ja taisi sinne mahaan mennä Remun repimän pärekorin palasiakin. Laaja skaala!
Veneilyä Eetu rakasti alusta loppuun yli kaiken! Busterin nokka oli pojan lempipaikka, mistä pystyi kipparoida kauas, kauas silmän ulottumattomiin saakka. Mökillä laiturilta tuijottava noutaja oli tuttu näky ja himouimari saattoi istuskella tai uiskennella vedessä pitkiäkin aikoja.
Nyt laituri on tyhjä ja lempeä silmäinen ystävä poissa.
Eetu jätti paljon taakseen hyviä muistoja, jotka saavat suun hymyyn ja toistaiseksi kyyneleet silmiin :)
Hyvää matkaa rakas "poika". Ikävä on hirveän kova ja sydämeen sattuu.
:/ Voimia <3 Roxiekin on Kiuruvedeltä :D
VastaaPoista