Vitutusraivotusmaximus.

Jaahas, kulunut viikko piti sisällään niin nega- kuin positiivisia asioita. Kummallas aloitetaan?
Hmm, otetaan ne positiiviset ensiksi:
* Jari tuli torstai iltana. Huippua! Kivaa oli ja ON nähdä pitkästä aikaa ja viettää aikaa yhdessä. Eilen käytiin Uppsalassa kaupoilla kovan lumisateen saattelemana. Tänään puolestaan sain apumiehen töihin mukaan ja työt olikin näin ollen tehty klo 11 mennessä. Vielä, kun sain Jarin ylipuhuttua hakemaan pizzat meillepaikallisesta, niin MÄTTÖlauantai voi virallisesti alkaa! Däääm ;) :D

* Elliot jää kotiin ja olisi lähtenyt itse asiassa mukaan Ranskaankin. Mietin&vatvoin koko viime viikon päätyen lopputulokseen, että Elliotin paikka on siellä, missä minunkin, joten olisi lähtenyt mukaan. Olen vain niin takertuja luonne, että olisi tuntunut kuin pala minusta olisi revitty pois jos Elliot olisi Suomeen lähtenyt Jarin mukana sunnuntaina. Ja tiedän kyllä, että hoito olisi varmasti ollut ensiluokkaista, vaan siltikin olisi jäänyt kamala, tuskainen ikävä pienen pojan perään. I LOVE <3

* Lilli-tamman kanssa vietin tiistain klinikalla ja ei löytynyt rtg-kuvista mitään dramaattista. Kuitenkin treenipaussia etupolvien takia, mutta paranee ( kysymys onkin kuinka kauaksi aikaa ja miten aletaan vahvistamaan ko. polvia, jotta saadaan kilpahevoseksi. Ou jee... ).

* Arskan ruunaushaavat parantuneet niin hyvin, että laskin reipasta muutaman kierroksen radalla perjantaina. Käytöskin muuttunut huomattavan paljon parempaan lyhyessä ajassa. Miellyttävää touhuilla nyt sen kanssa, kun jokaiseen asiaan ei ole heti pistämässä vastaan.

* Lunta on tullut! Paikat näyttävät niiiiin puhtailta ja hevoset kanssa! Ihana, ihana, ihana! Winter wonderland!

Siinäpä ne hyvät uutiset olivatkin... Sitten negatiivisiin. Plaah.

* Jokerin jalka. Ei hyvä. Ei sellainen, millä lähdetään Ranskaan kilpailemaan talveksi. Mietitty ja pähkäilty tätäkin päätyen lopputulokseen, ettei sinne asti viitsi lähteä naurattamaan ihmisiä. Ensi viikolla ultra, jolla mahdollisesti haudataan viimeinenkin zänssi Ranskaan lähdön suhteen. Nyt lähteminen tyyliin 1% luokkaa, joten aivan olematon. Hieman on vituttanut.
En voi sanoa olevani oikeastaan pettynyt: tähän on vuosien varrella pääkoppa koulutettu. Koskaan näiden eläinten kanssa ei tiedä, missä vaiheessa jokin kohta reagoi -sehän on selvää, että ennemmin tai myöhemmin näin käy. 
Jokaisella on rajallinen määrä kestävyyttä jaloissa, mihinkä on vaikuttanut kuinka varsana hevosta on rakennettu ravihevoseksi ts. millaiset pohjat siihen on silloin luotu. Yksi harha-askel treenatessa/tarhassa ( liukastuminen riittää jos tarpeeksi huonoa tuuria) siihen, että esimerkiksi hankoside sanoo POKS. Näin helppoa se on. 
Traumaperäiset vammat ovat luonnollisesti helpompi kursia kuin rasitusperäiset, mutta molemmissa tapauksissa hevonen voidaan "parantaa". Aikaa se vie viikoista kuukausiin, eli ei tapahdu hetkessä, mutta toipuvat prosentuaalisesti hyvin.
Tällä hetkellä en tiedä vielä mikä Jokerilla on reagoinut, mutta veikkaan hankositeen alahaaraa. Katsotaan kuinka väärässä olen, kun eläinlääkärimme Nisse saapuu ultran kanssa ensi viikolla. Omalla tavallaan mielenkiintoista, toisaalta vituttaa..mutta tätähän tämä on ;)

* Joutuu taas omalta osalta miettimään mitä tekee. Kuinka kauan täällä vielä olen. Olin jo niin suunnitellut, että Ranskassa hankkii sen verran hyvin, että tulisin sen jälkeen kotiin ja hyvällä omallatunnolla voisin hetkeksi jäädä kotiin, pariksi kuukaudeksi, ennen kuin alkaa edes funtsimaan mitä alkaa tehdä: nukkuisin pitkään, ulkoilisin koirien kanssa, näkisin perhettä&kavereita jne. jne. Vaan nyt! Joutuu sitten taas alkaa kelaamaan mitä tässä oikein meinaa. Että tykkään...